Zero Waste Syyskuu on täällä

Zero waste on ajattelutapa, joka kannustaa vähentämään jätettä ja tavoittelemaan elämäntapaa, josta jätettä ei synny. Tavoitteena on kokonaisvaltaisesti kestävä elämäntapa, jossa materiaalit ja tavarat pysyvät kierrossa ja käytetään loppuun sekä vältetään tarpeettoman ja turhan hankkimista sekä keräämistä.

Jätteettömän elämäntavan takana on viiden K:n sääntö:
1. Kieltäydy
2. Karsi
3. Käytä uudelleen
4. Kierrätä
5. Kompostoi

Zero Waste Syyskuu -kampanja kiinnittää huomion tapaamme kuluttaa. Tavoitteena on pohtia omia kulutustottumuksia ja haastaa itseään kestävämpiin valintoihin.

Omia kulutustottumuksia voi miettiä esimerkiksi seuraamalla kuukauden ajan omaa ruokahävikkiä tai jätteitä, ja pohtia miten näiden määrää voisi vähentää.

Voit myös seurata  vaatteiden käyttöäsi. Listaa omat vaatteesi taulukkoon, ja merkitse listaan, kun käytät kutakin vaatetta. Näet helposti millaisella käytöllä vaatekaappisi sisältö on ja mikäli jokin vaate jää täysin käyttämättä. Seurantaa voi tehdä vaikkapa koko vuoden ajalta. Seuranta auttaa myös tunnistamaan omia mieltymyksiä ja karsimaan tarpeetonta varastoista ja ostoskorista. Itselle tarpeettomat uudelleenkäyttökelpoiset vaatteet kannattaa laittaa kiertoon uuden omistajan iloksi.

Voit myös nipistää vapaa-ajastasi hetken tavaroiden ja vaatteiden huollolle ja korjaamiselle. Huoltamisella ja korjaamisella voit pidentää huomattavasti niiden käyttöikää.

Ota haaste vastaan! Mukaan voi haastaa myös vaikkapa oman työpaikan.

Lue lisää zero waste -ajattelutavasta

0
    Ostoskori
    Ilmainen toimitus, kun lisäät vielä 100,00  arvosta tuotteita ostoskoriin
    Ostoskori on tyhjäJatka ostoksia
      Laske toimituskulut
      Lisää kuponki
      Unavailable Coupons
      29afrkcv Get 20% off
      3ug8ygy5 Get 50% off
      48pskhbt Get 20% off
      6tnqgrmg Get 4,00  off Annika Panelius - puuttuva tuote
      7btj6uup Get 20% off
      7k4gnmpp Get 20% off
      8kqwume6 Get 50% off
      9hwjq58p Get 20% off
      bwcfxjab Get 30% off Discount code for our Netshop: -30%.
      cnxk83bw Get 0% off
      duqgkwd6 Get 25,00  off TS Ale
      ff7huzuc Get 25,00  off TS Ale
      fs52kwmt Get 30% off
      gfwah95b Get 2,00  off Tommy Huynh
      j8bv5whw Get 20% off
      khc3nmkv Get 25% off Alennus uutiskirjeen tilaajille.
      km29va79 Get 25,00  off Ts Ale
      m4qbedjf Get 20% off
      m52krh9c Get 25,00  off TS Ale
      m5sx9sbn Get 20% off