Tavaran vastaanotto

Tavaran vastaanottoon liittyvät tiedot

Otamme vastaan sähkö- ja elektroniikkalaitteita sekä polkupyöriä kuntoon katsomatta, sekä kaikenlaista uudelleenkäyttökelpoista kodin irtaimistoa ja tekstiilejä. Uudelleenkäyttökelpoisten tavaroiden ja tekstiilien tulee olla ensisijaisesti ehjiä ja hyvin puhdistettuja. Vastaanotamme myös poistotekstiilejä osana LSJH:n järjestämää poistoteksiilikeräystä.

Välitämme edullisesti uudelleenkäyttöön tavarat ja tekstiilit, joille on vielä kysyntää, loput toimitamme materiaali- ja energiahyötykäyttöön. Otathan huomioon, että kaikki tavarat ja tekstiilit lajitellaan käsin.

Tarkista tavarakohtaiset vastaanottopisteet alta. Järjestämme myös Kauppakeskus Myllyllä PopUp-vastaanoton suuremmille uudelleenkäyttökelpoisille tavaroille joka keskiviikko klo 15–18.

Tarkistamme kaikki meille lahjoitettavat tavarat huolella, ja olemme kouluttaneet ja ohjeistaneet työntekijämme tunnistamaan ja ehkäisemään mahdollisia riskejä. Höyrytämme myös kaikki tekstiilit.

Turun Ekotori ottaa vastaan tavaraa mm. seuraavin perustein:

  • Isot sähkölaitteet (kylmälaitteet, hellat ja pesukoneet) sekä isot kuormat kaikkia sähkölaitteita pyydämme toimittamaan Rieskalähteentien vastaanottopisteellemme.
  • Metallia, kuntolaitteita ja polkupyöriä otamme vastaan sekä ehjinä että rikkinäisinä veloituksetta Rautakadun ja Rieskalähteentien toimipisteillä.
  • Otamme vastaan uudelleenkäyttökelpoisia vaatteita ja kodintekstiilejä kaikilla toimipisteillämme, jotka ovat hyvin puhdistettuja.
  • Otamme myös vastaan pieniä määriä kotitalouksien poistotekstiiliä osana Lounais-Suomen Jätehuollon järjestämää poistotekstiilikeräystä. Tekstiilien tulee olla pakattuna muovipusseihin. Vastaanotamme poistotekstiiliä Rautakadun ja Rieskalähteentien toimipisteillä.
  • Noudamme myös meille lahjoitettavat tavarat tarvittaessa, lue lisää kuljetuksista sivuiltamme.
  • Pelkkiä jätekuormia emme voi noutaa, vaan noudettavien tavaroiden tulee olla pääosin uudelleenkäyttökelpoisia. Periaate koskee myös Ekotorille tuotavaa tavaraa. Alla olevaa muistilistaa käyttäen voit tarkistaa lahjoitettavien tavaroiden kunnon.

Turun Ekotori ei ota vastaan tavaraa mm. seuraavin perustein:

  • Rikki tai huonokuntoinen – sähkö- ja elektroniikkalaitteet, polkupyörät ja kuntolaitteet otamme vastaan kaiken kuntoisina Rautakadun ja Rieskalähteentien toimipisteillämme.
  • Likainen – otamme vastaan vain hyvin puhdistettuja tavaroita ja tekstiilejä. Myös poistotekstiilivastaanottoon otamme vastaan vain kuivia ja puhtaita tekstiilejä (”ikitahrat” jotka eivät enää lähde pesussa ovat sallittuja). Otathan huomioon, että tekstiilit lajitellaan käsin.
  • Eläinallergeeneja, eläimen karvoja – otamme vastaan vain hyvin puhdistettuja tavaroita ja tekstiilejä.
  • Homeessa, myös vahvat tuoksut tavaroissa saattavat estää meitä vastaanottamasta tavaroita ja tekstiilejä. Homeisia tai vahvasti tuoksuvia tekstiilejä ei oteta vataan myöskään poistotekstiilikeräykseen. Otathan huomioon, että tekstiilit lajitellaan käsin.
  • Puuttuu osia – meillä ei ole mahdollisuutta korjata tavaroita.
  • Itse maalattu/tuunattu.
  • Tavaralle ei ole kysyntää, kuten sesonkitavarat sesongin ulkopuolella, palapeilit, CD-telineet, isot kirjahyllyt ja isot toimistokalusteet. Meillä ei ole tiloja varastoida tavaroita.
  • Rakennusmateriaaleja (lavuaareja, wc-istuimia, ikkunoita ym.) emme tällä hetkellä ota vastaan. Emme myöskään vastaanota turvaistuimia, moottoripyöräkypäriä, muovihenkareita, laskettelusuksia ja laskettelumonoja, likaisia rattaita ja vaunuja, tietosanakirjoja, vanhoja kirjasarjoja ja oppikirjoja tai vaahtosammuttimia.

SER-keräys

Sähkö- ja elektroniikkalaitteita (SER) otamme kotitalouksilta vastaan veloituksetta (ilman käsittelymaksua) sekä ehjinä että rikkinäisinä Rautakadun ja Rieskalähteentien toimipisteillämme.

Isot sähkölaitteet (kylmälaitteet, hellat ja pesukoneet) sekä isot kuormat kaikkia sähkölaitteita pyydämme toimittamaan Rieskalähteentien vastaanottopisteellemme.

Vastaanotamme pieniä sähkölaitteita kaiken kuntoisina myös Myllyn myymälässä 1.12. alkaen. Myllyn PopUp-vastaanotossa otamme myös vastaan isokokoisia laitteita. PopUp-vastaanotto järjestetään myymälämme edustalla olevalla parkkipaikalla Myllyn länsipäädyssä  3.12.2025 alkaen joka keskiviikko klo 15–18 (pois lukien jouluaatto ja uudenvuodenaatto).

PopUp-vastaanotto Kauppakeskus Myllyllä

Järjestämme Kauppakeskus Myllyllä PopUp-vastaanoton suuremmille uudelleenkäyttökelpoisille tavaroille joka keskiviikko klo 15–18.

Voit tuoda PopUp-vastaanottoon uudelleenkäyttökelpoisia tavaroita, huonekaluja ja tekstiilejä, jotka ovat ehjiä ja hyvin puhdistettuja. Vastaanotamme PopUp-vastaanotossa myös poistotekstiiliä. Polkupyöriä ja sähkölaitteita otamme vastaan kaiken kuntoisina.

Löydät automme Myllyn länsipäädystä myymälämme edustalla olevalta parkkipaikalta.

Vastaanotamme myös Myllyn myymälässämme pieniä määriä uudelleenkäyttökelpoisia tekstiilejä ja kodin pientavaroita, jotka ovat ehjiä ja hyvin puhdistettuja. Pieniä sähkö- ja elektroniikkalaitteita myymälässä vastaanotetaan kaiken kuntoisena.

Emme ota vastaan Myllyn myymälässä emmekä PopUp-vastaanotossa tietoturvalaitteita, kuten tietokoneita ja kännyköitä, tuothan nämä suoraan Rieskalähteentien toimipisteellemme osoitteeseen Rieskalähteentie 74.

Uudelleenkäyttökelpoisen tavaran vastaanottokontti lajitteluasemalla

Ohituskaista uudelleenkäyttöön -hanke Lounais-Suomen Jätehuollon kanssa päättyi 31.3.2025. 

Hankkeen avulla pyrimme madaltamaan tavaroiden uudelleenkäytön kynnystä ja vähentämään käyttökelpoisen tavaran päätymistä jätteeksi.

Kun tuotteiden ja materiaalien elinkaari pidentyy, pienenevät samalla raaka-aineiden hankinnasta, kuljetuksesta, tuotteen valmistuksesta ja käytöstä aiheutuvat päästöt ja vaikutukset ympäristölle, kun uutta ei tarvitse valmistaa. 

Hankeen aikana muodostui paljon hyviä uusia käytäntöjä ja toimintamalleja sekä löytyi uusia yhteistyökontakteja.​

Uudelleenkäyttökelpoisen tavaran vastaanottokontti löytyy myös hankkeen jälkeen Topinojan lajitteluasemalta. Konttiin voi jättää uudelleenkäyttöön kelpaavia tavaroita lajitteluaseman aukioloaikoina. Maksutta konttiin voi jättää esimerkiksi puiset huonekalut ja metallia pääosin sisältävät tavarat. Pientavaroista ja pehmustetuista huonekaluista peritään lajitteluaseman jätteiden vastaanottohinnaston mukainen maksu. Uudelleenkäyttökelpoiset tavarat ohjataan myyntiin Ekotorille. 

Kokeilu uudelleenkäytön madaltamiseksi jatkuu

Aloitimme 27.3.2024 kokeilun Ohituskaista uudelleenkäyttöön -hankkeen parissa Rieskalähteentien toimipisteellämme yhteistyössä Lounais-Suomen Jätehuollon kanssa. Kokeilun tavoitteena on madaltaa kynnystä tuoda tavaroita uudelleenkäyttöön. Kokeilua jatketaan toistaiseksi Rieskalähteentien toimipisteellä. Hanke päättyi 31.3.2025.

Ensisijaisesti otamme vastaan tavaroita, jotka ovat ehjiä ja puhtaita ja joille on kysyntää, tavaroissa saa olla pientä kulumaa. Tavaroiden uudelleenkäyttökelpoisuutta on kuitenkin toisinaan vaikea arvioida itse.

Mikäli arvioit tavaroiden olevan edelleen käyttökelpoisia, mutta et ole varma asiasta, eivätkä nämä ole selkeästi jätettä, voit tuoda nämä Rieskalähteentien toimipisteemme vastaanottoon, jossa työntekijämme arvioivat tavaroiden uudelleenkäyttökelpoisuuden. Mikäli tavarat eivät ole uudelleenkäyttökelpoisia, tavarat voi jättää Lounais-Suomen Jätehuollon konttiin Lounais-Suomen jätehuoltolautakunnan määräämän alueellisen jätetaksan mukaisilla jätteen pienerähinnoilla.

Pelkkiä jätekuormia emme voi ottaa vastaan, nämä tulee toimittaa suoraan lajitteluasemalle.

Rautakadun toimipisteellämme vastaanotamme edelleen vain uudelleenkäyttökelpoisia tavaroita.

Kierrätys info Mitä tavaraa otamme vastaan?

Lisätietoja

Toisinaan myös tilanpuute saattaa estää meitä vastaanottamasta määrättyjä tavaroita, sillä toimipisteillämme ei ole erillisiä varastotiloja.

Vastaanotto toimii myymälöissä aukioloaikoina. Muuna aikana tavaroiden jättö on jätelain 19§ nojalla kielletty.

Pientavaraa tuotaessa on sen oltava asianmukaisesti pakattu, että sitä voidaan turvallisesti käsitellä vastaanotossa ja ettei tuotava tavara rikkoudu helposti.

Suuremmista tavaraeristä pyydämme ottamaan yhteyttä etukäteen numeroon 044 700 7400 (Rautakatu 12) tai 044 700 7405 (Rieskalähteentie 74) tai sähköpostitse osoitteeseen ekotori@turunekotori.fi, kuljetustilaukset vain puhelimitse.

Mikäli tavara ei ole uudelleenkäyttökelpoinen, saa Lounais-Suomen Jätehuollon Jätteiden ABC:sta tietoa, mihin kyseinen jäte tulisi toimittaa.

Kierrätys info Löydä lisää tietoa

0
    Ostoskori
    Ostoskori on tyhjäJatka ostoksia
      Laske toimituskulut
      Lisää kuponki