Topinojan vastaanotto
Avasimme Topinojalle vastaanoton uudelleenkäyttöön sopiville tavaroille
Haluamme edistää kiertotaloutta ja tehdä tavaroiden uudelleenkäytöstä mahdollisimman helppoa.
Olemme aloittaneet yhteistyössä Lounais-Suomen Jätehuollon kanssa pilottihankkeen, jolla pyrimme vähentämään käyttökelpoisen tavaran päätymistä jätteeksi ja edistämään uudelleenkäyttöä.
Meiltä toivotaan usein, että asiakas voisi tuoda meille samalla käynnillä myös jätteeksi päätyviä tavaroita yhden luukun periaatteella. Ohituskaista uudelleenkäyttöön -nimellä kulkevalla vastaanotolla haluamme palvella asiakkaitamme vieläkin paremmin ja vastaamme asiakkaidemme toiveisiin.
5.6.2023 alkaen voit tuoda Topinojalle lajitteluasemavierailun yhteydessä myös käyttökelpoista tavaraa maksutta. Työntekijämme arvioivat tavarat, ja uudelleenkäyttökelpoiset tavarat, joille on kysyntää, ohjataan myytäväksi myymälöihimme. Jätteeksi menevät tavarat vastaanotetaan lajitteluasemalla Lounais-Suomen Jätehuollon hinnaston mukaan.
Uudella palvelulla juhlistamme samalla tänä vuonna 25 vuotta täyttävää Turun Ekotoria.
Lue lisää Ohituskaista uudelleenkäyttöön -hankkeesta CircHubs-sivustolta

Tavaran vastaanottoon liittyvät tiedot
Topinojalle avatun Ohituskaista uudelleenkäyttöön -vastaanottopisteen tunnistaa oranssista kontista.
Vastaanotto on avoinna ma–pe klo 13–18 ja syyskuussa sekä lokakuussa joka lauantai klo 11–16.
Pisteellä otetaan vastaan pienkuormia uudelleenkäyttöön kelpaavaa tavaraa, joka on ehjää ja hyvin puhdistettua sekä toimivia sähkölaitteita, polkupyöriä ja kuntolaitteita.
Sinun ei tarvitse tietää, onko tavara vielä uudelleenkäyttökelpoinen – työntekijämme arvioivat, soveltuuko tavara käyttöön vielä sellaisenaan. Vastaanotetut tavarat ohjaamme myytäväksi myymälöihimme.
Kun tuot uudelleenkäyttökelpoisia tavaroita jätekuorman mukana Topinojalle, pakkaathan tavarat selkeästi erilleen jätteeksi menevistä tavaroista. Tämä helpottaa vastaanottoa sekä tavaroiden käsittelyä.
Turun Ekotori ottaa Topinojalla vastaan tavaraa mm. seuraavin perustein:
- Tavaroiden tulee olla ehjiä ja hyvin puhdistettuja.
- Sähkölaitteita, polkupyöriä ja kuntolaitteita otamme vastaan ehjinä ja toimivina.
- Isot kuormat kaikkia sähkölaitteita pyydämme toimittamaan Rieskalähteentien myymälän yhteydessä toimivalle Ekopajalle.
Turun Ekotori ei ota vastaan tavaraa mm. seuraavin perustein:
- Rikki tai huonokuntoinen
- Likainen
- Eläinallergeeneja, eläimen karvoja – otamme vastaan vain hyvin puhdistettuja tavaroita ja huonekaluja
- Homeessa
- Puuttuu osia
- Itse maalattu/tuunattu
- Tavaralle ei ole kysyntää, kuten sesonkitavarat sesongin ulkopuolella, palapeilit, CD-telineet, isot kirjahyllyt ja isot toimistokalusteet, sillä toimipisteillämme ei ole varastointimahdollisuutta.
- Vaatteita, kenkiä ja rakennusmateriaaleja (lavuaareja, wc-istuimia, ikkunoita ym.) emme tällä hetkellä ota vastaan. Emme myöskään vastaanota turvaistuimia, moottoripyöräkypäriä, muovihenkareita, laskettelusuksia ja laskettelumonoja, tietosanakirjoja, vanhoja kirjasarjoja ja oppikirjoja tai vaahtosammuttimia.
Kierrätys info Mitä tavaraa otamme vastaan Topinojalla?
Huonekalut
Otamme vastaan kaikenlaisia huonekaluja, joille löytyy vielä kysyntää. Hyväkuntoiset sohvat, tuolit, pöydät, kaapit, hyllyt, sängyt, patjat ja monet muut kalusteet löytävät uuden käyttäjän Ekotorin kautta.
Sähkölaitteet
Otamme Topinojalla vastaan sähkö- ja elektroniikkalaitteita toimivina ja ehjinä.
Isommat erät tulee tuoda Rieskalähteentielle.
Emme vastaanota tietoturvasisältöä sisältäviä laitteita Topinojalla. Nämä tavarat Topinojalla vastaanottaa Lounais-Suomen Jätehuolto.
Sähkö- ja elektroniikkalaitteet testataan, ja toimiviksi ja turvallisiksi todetut laitteet ohjaamme uuteen kotiin myymälöidemme kautta. Myytäville laitteille myönnämme toimivuustakuun.
Kodin pientavarat
Otamme mielellämme vastaan monenlaista hyväkuntoista pientavaraa: astioita, äänilevyjä, kirjoja, sisustustavaraa, pelejä jne.
Pientavaraa tuotaessa on sen oltava asianmukaisesti pakattu, että sitä voidaan turvallisesti käsitellä vastaanotossa ja ettei tuotava tavara rikkoudu helposti.
Meille kelpaavat myös hyväkuntoiset urheiluvälineet, työkalut ja soittimet (pianoja lukuunottamatta). Otamme Topinojan vastaanotossa vastaan myös toimivia ja ehjiä kuntolaitteita.
Vaatteita, kenkiä ja rakennusmateriaaleja emme tällä hetkellä ota vastaan. Emme myöskään vastaanota turvaistuimia, moottoripyöräkypäriä, muovihenkareita, laskettelusuksia ja laskettelumonoja, tietosanakirjoja, vanhoja kirjasarjoja ja oppikirjoja tai vaahtosammuttimia.
Polkupyörät
Otamme vastaan Topinojan vastaanotossa ehjiä ja toimivia polkupyöriä.
Tarkistamme kaikki polkupyörät, ja myytäville pyörille myönnämme toimivuustakuun. Takuu ei koske renkaita.
Isommat erät pyydämme toimittamaan suoraan Rieskalähteentien toimipisteellemme.
Lisätietoja
Toisinaan myös tilanpuute saattaa estää meitä vastaanottamasta määrättyjä tavaroita, sillä toimipisteillämme ei ole erillisiä varastotiloja.
Ohituskaista uudelleenkäyttöön -tavaravastaanotto Topinojalla toimii arkisin klo 13–18 ja syyskuussa sekä lokakuussa joka lauantai klo 11–16. Aukioloaikojen ulkopuolella tavaroiden jättö on jätelain 19§ nojalla kielletty.
Tiedustelut:
Hankekoordinaattori
Paula Salonen
paula.salonen@turunekotori.fi
Lue lisää Topinojan jätekeskuksesta Lounas-Suomen Jätehuollon sivuilta
