Turun Ekotorilla pidetään pää pystyssä

Tuleva mahdollinen palkkatukiuudistus on herättänyt keskustelua ja kysymyksiä, ehkä huoltakin työllistämistoiminnan ja kiertotalouden edistämisen jatkosta Turun Ekotorilla. 

Olemme Kestävän Kehityksen Yhdistyksen hallinnoima, itsenäinen ja voittoa tavoittelematon ympäristötoimija ja merkittävä työllistäjä. Kaikki mahdollinen tuotto ohjataan toiminnan ylläpitämiseen, työllistämiseen ja kestävän kehityksen edistämiseen.

Toimintamme kuluista lähes 80 prosenttia menee palkkakuluihin ja lähes 20 prosenttia mm. vuokraan, sähköön, polttoainekuluihin ja muihin toiminnan kuluihin.

Edistämme kestävää kehitystä mm. Kestävän Kehityksen Säätiön ja Yliopistosäätiön Turun Ekotori -rahaston kautta. 

Lähes 40 prosenttia kaikista palkkakustannuksista katetaan lahjoitetun kierrätystavaran myynnistä tulevilla tuotoilla. Loppuun 60 prosenttiin saamme TE-toimiston myöntämää palkkatukea sekä työllistämistukea Turun kaupungilta, jotka menevät suoraan palkkoihin.

Kahdella toimipisteellämme työskentelee kuukausittain 100–130 henkeä eripituisissa työsuhteissa, vuosittain meillä työskentelee jopa 250 henkeä. Tavoitteenamme on edistää työntekijöidemme työllistymistä mm. tarjoten työkokemusta ja mahdollisuuksia löytää omia vahvuuksia työelämässä. Autamme myös työntekijöitämme esimerkiksi työnhaussa, viranomaisasioinnissa ja työntekijän taitojen kartoittamisessa. Teemme työtä, jotta jokaisen työntekijän tarpeet ja voimavarat tulisivat huomioiduksi.

Välitämme uudelleenkäyttöön yli 200 000 tavaraa vuodessa, joka säästää huomattavia määriä luonnonvaroja ja vähentää hiilidioksidipäästöjä. Lisäksi vastaanotamme sähkö- ja elektroniikkalaitteita ja metalleja noin miljoona kiloa vuodessa. Tarkistamme kaikki laitteet, ehjät ohjaamme uudelle omistajalle ja rikkinäiset materiaalikiertoon yhteistyökumppaneidemme kautta.

Pyrimme jatkuvasti kehittämään toimintaamme ja tekemään kierrättämisestä mahdollisimman helppoa asiakkaillemme ja olemaan palvelulupauksemme mittainen – työntekijälle hyvä, asiakkaalle hyvä ja ympäristölle hyvä!

Turun Ekotorilla teemme kaikkemme, että voimme jatkossakin palvella alueen asiakkaita työllistämisen ja kiertotalouden parissa – tarjota työpaikkoja, joilla parannamme työntekijöidemme työllistymismahdollisuuksia avoimille työmarkkinoille, ja edistää tavaroiden uudelleenkäyttöä ja vähentää uuden materiaalin tarvetta.

Tekemällä ostoksia kierrätysmyymälöissämme ja lahjoittamalla itselleen tarpeettomia tavaroita jokainen asiakkaamme auttaa meitä työllistämään ja toimimaan ympäristön hyväksi.

Kiitos, että tuet toimintaamme!

Lue lisää Kestävän Kehityksen Yhdistyksestä

0
    Ostoskori
    Ilmainen toimitus, kun lisäät vielä 100,00  arvosta tuotteita ostoskoriin
    Ostoskori on tyhjäJatka ostoksia
      Laske toimituskulut
      Lisää kuponki
      Unavailable Coupons
      29afrkcv Get 20% off
      3ug8ygy5 Get 50% off
      48pskhbt Get 20% off
      6tnqgrmg Get 4,00  off Annika Panelius - puuttuva tuote
      7btj6uup Get 20% off
      7k4gnmpp Get 20% off
      8kqwume6 Get 50% off
      9hwjq58p Get 20% off
      bwcfxjab Get 30% off Discount code for our Netshop: -30%.
      cnxk83bw Get 0% off
      duqgkwd6 Get 25,00  off TS Ale
      ff7huzuc Get 25,00  off TS Ale
      fs52kwmt Get 30% off
      gfwah95b Get 2,00  off Tommy Huynh
      j8bv5whw Get 20% off
      khc3nmkv Get 25% off Alennus uutiskirjeen tilaajille.
      km29va79 Get 25,00  off Ts Ale
      m4qbedjf Get 20% off
      m52krh9c Get 25,00  off TS Ale
      m5sx9sbn Get 20% off