Turun kaupungin ilmastojoukkue, Hiilineutraali Turku

Turun Ekotori mukana ilmastojoukkueessa

Turun kaupunki on yksi tärkeimmistä yhteistyökumppaneistamme, ja teemme kaupungin kanssa yhteistyötä niin työllistämisen kuin kiertotalouden parissa.

Yksi yhteistyön muodoistamme on ilmastojoukkue. Olemme olleet osana Turun kaupungin ilmastojoukkuetta vuodesta 2020.

Turku aikoo olla hiilineutraali vuoteen 2029 mennessä, jolloin Turku täyttää 800 vuotta. Kaupungin lisäksi toimiin kutsutaan myös yrityksiä, yhteisöjä ja yksityisiä ihmisiä.

Kehitämme jatkuvasti toimintaamme, ja pohdimme tapoja vähentää päästöjä. Pienillä valinnoilla on pidemmässä mittakaavassa iso vaikutus.

Toimintamme tavoitteena on edistää kestävää kehitystä ja helpottaa kierrättämistä työllistämisen ohella. Ympäristön hyvinvointi sekä vastuullinen toiminta ovat meille sydämen asia.

Kierrätyskeskuksena meillä on mahdollisuus vaikuttaa laaja-alaisesti asiakkaidemme, tuotannon ja jätehuollon päästöihin ohjaamalla uudelleenkäyttökelpoista tavaraa uudelleenkäyttöön jäteasemien sijaan, jolloin vähennämme uuden valmistamisen tarvetta.

Vuonna 2019 lähdimme mukaan myös hävikkiruokakaappitoimintaan, koska toiminta oli meille luonteva lisä osallistua päästöjen pienentämiseen ja laajentaa kestävän kehityksen ja ympäristön eteen tekemäämme työtä.

Kestävän kehityksen edistäminen luo uusia toimintamahdollisuuksia, ja hiilineutraali yhteiskunta edistää kaikkien hyvinvointia. Hiilineutraaliustavoite on mahdollista saavuttaa yhdistämällä voimavaroja ja kehittämällä yhteistyötä eri toimijoiden välillä.

Osana Turun kaupungin ilmastojoukkuetta osallistumme mm. keskusteluihin ja teemme osana ilmastojoukkuetta työtä hiilineutraaliuden tavoittamiseksi.

Kannustamme kaikkia pohtimaan uusia toimintatapoja ja haastamaan itsensä aloittamalla pienistä muutoksista kohti kokonaisvaltaista toimintaa hiilineutraaliuden tavoittamiseksi.

Lue lisää Turun kaupungin nettisivuilta:

https://www.turku.fi/hiilineutraaliturku

Lue artikkeli Turun kaupungin nettisivuilta:

https://www.turku.fi/uutinen/2020-07-07_5-kysymysta-ilmastoteosta-ekotori-mukana- ruokahavikin-vahentamisessa?fbclid=IwAR358nMgoagAUKgRWHzt9IDhsRIl42B6o3dcqN-CrIw0Tl- 4ridFjWzSTzQ

0
    Ostoskori
    Ilmainen toimitus, kun lisäät vielä 100,00  arvosta tuotteita ostoskoriin
    Ostoskori on tyhjäJatka ostoksia
      Laske toimituskulut
      Lisää kuponki