Lounais-Suomen Jätehuolto

Yhteistyötä kiertotalouden hyväksi

Haluamme tehdä kierrättämisestä mahdollisimman helppoa asiakkaillemme, ja olemme tehneet vuosia yhteistyötä Lounais-Suomen Jätehuollon kanssa niin materiaalikierron parantamiseksi kuin toimintamme kehittämiseksi sekä alueen kiertotalouden kehittämiseksi.

Vuonna 2021 keväällä osallistuimme Topinpuiston kiertotaloussparraukseen, jossa pohdimme erilaisia tapoja kehittää toimintaamme ja palvelujamme.

Yksi tähän tähtäävistä keinoista on LSJH:n Topinojan jäteasemalla sijaitseva Turun Ekotorin Uusix- kontti. Konttiin jäteaseman asiakkaat voivat jättää uudelleenkäyttökelpoisia tavaroita, jotka arvioimme ja noudamme noin kerran viikossa. Sparrauksen myötä mm. Uusix-kontin käytettävyyttä parannetaan ja teemme yhteistyötä mm. uudelleenkäyttökelpoisen tavaran arvioinnin parissa.

Teemme Lounais-Suomen Jätehuollon kanssa yhteistyötä myös kiertävillä tavaravastaanotoilla.

Lounais-Suomen Jätehuollolta voi tilata talkookontin taloyhtiön siivoustalkoisiin, joka on tarkoitettu asukkaiden huoneistojen ja varastojen siivoukseen jätteistä. Aloitimme vuonna 2022 kokeilun, jossa vastaanotamme talkookontin yhteydessä pois lahjoitettavia uudelleenkäyttökelpoisia polkupyöriä, sähkö- ja elektroniikkalaitteita sekä kaikenlaista uudelleenkäyttökelpoista kodin irtaimistoa. Kokeilun myötä asukkaat pääsevät samalla eroon jätteistä ja tarpeettomista uudelleenkäyttökelpoisista tavaroista.

Olemme myös olleet vuodesta 2021 alkaen yhteistyökumppanina Lounais-Suomen Jätehuollon järjestämässä poistotekstiilikeräyksessä, ja otamme toimipisteillämme vastaan pieniä määriä kotitalouksien poistotekstiilejä.

Lue lisää Lounais-Suomen Jätehuollosta:

www.lsjh.fi

Lue lisää Topinpuiston kiertotaloussparrauksesta:

https://www.topinpuisto.fi/uutinen/turun-ekotorin-uusix-kontti-toimivammaksi- kiertotaloussparrauksen-avulla/

Lue lisää LSJH:n talkookontista:

https://www.lsjh.fi/fi/jatteen-vastaanotto/vuokra-ja-lisapalvelut-kotiin/vuokraa- talkoolava/?fbclid=IwAR153sVN697PDcJpEBYHdPYgHJWX6ye0xHjZASpqt7SI7gZSavv9iwf95Kg

Lue lisää LSJH:n poistotekstiilikeräyksestä:

https://www.lsjh.fi/fi/jatteen-vastaanotto/poistotekstiilit-keraykseen/

0
    Ostoskori
    Ilmainen toimitus, kun lisäät vielä 100,00  arvosta tuotteita ostoskoriin
    Ostoskori on tyhjäJatka ostoksia
      Laske toimituskulut
      Lisää kuponki
      Available Coupons
      m52krh9c Get 25,00  off TS Ale
      Unavailable Coupons
      29afrkcv Get 20% off
      3ug8ygy5 Get 50% off
      48pskhbt Get 20% off
      6tnqgrmg Get 4,00  off Annika Panelius - puuttuva tuote
      7btj6uup Get 20% off
      7k4gnmpp Get 20% off
      8kqwume6 Get 50% off
      9hwjq58p Get 20% off
      bwcfxjab Get 30% off Discount code for our Netshop: -30%.
      cnxk83bw Get 0% off
      duqgkwd6 Get 25,00  off TS Ale
      ff7huzuc Get 25,00  off TS Ale
      fs52kwmt Get 30% off
      gfwah95b Get 2,00  off Tommy Huynh
      j8bv5whw Get 20% off
      khc3nmkv Get 25% off Alennus uutiskirjeen tilaajille.
      km29va79 Get 25,00  off Ts Ale
      m4qbedjf Get 20% off
      m5sx9sbn Get 20% off