Lämmin kiitos asiakkaillemme vuodesta 2014. Kierrätimme yhdessä uudelleenkäyttöön upeat 110 000 tavaraa!

Haluamme kiittää kaikkia asiakkaitamme aktiivisesta kierrätysvuodesta 2014. Turun Ekotorien kierrätysmyymälöiden kautta saatiin uudelleenkäyttöön n. 110 000 tavaraa! Toiminnan avulla säästyi 12,5 miljoonaa kiloa kiinteitä luonnonvaroja ja 250 000 kuutiota vettä kierrätettyjen tavaroiden valmistukseen verrattuna. Kiinteiden luonnonvarojen paino vastaa 200 täyteen lastattua täysperävaunurekkakuormaa ja veden säästö yli 160 000 suomalaisen vuosikulutusta. Näin ne yksittäisten ihmisten tekemät ekologiset valinnat yhdessä vaikuttavat melkoisesti!

Käyttökelpoisten tavaroiden välittäminen uudelleenkäyttöön onkin päätehtävämme.  Tämän lisäksi vastaanotamme vuosittain valtavat määrät sellaisenaan käyttökelvottomia tavaroita, jotka toimitamme edelleen materiaalikierrätykseen. Kaiken vastaanotetun tavaran määrä on siis uudelleenkäyttöön välitettyihin tavaroihin nähden moninkertainen. Esimerkiksi sähkölaitteita vastaanotettiin Turun Ekotoreilla vuoden aikana yli 833 585 kiloa. Sähkölaitteista noin 10 % palautuu testauksen jälkeen myymälän kautta uudelleenkäyttöön. Loput menevät kierrätettäväksi materiaaleina. Sähkölaitteiden lisäksi materiaalikiertoon on välitetty tuhansia käyttökelvottomia huonekaluja.

Kierrätyskeskuksiemme toiminta on mahdollistanut noin 250 vaikeasti työllistyvän pääsyn tai takaisinpaluun työelämään. Työllistämisen positiiviset vaikutukset kertautuvat sosiaalisen elämän ja ammattitaidon kehittymisen myötä.

Iso kiitos siis kaikille kauttamme vuonna 2014 kierrättäneille. Tehdäänhän yhdessä vuodesta 2015 eettisillä ja kestävillä valinnoilla entistäkin ekompi!

 
 
0
    Ostoskori
    Ilmainen toimitus, kun lisäät vielä 100,00  arvosta tuotteita ostoskoriin
    Ostoskori on tyhjäJatka ostoksia
      Laske toimituskulut
      Lisää kuponki
      Unavailable Coupons
      29afrkcv Get 20% off
      3ug8ygy5 Get 50% off
      48pskhbt Get 20% off
      6tnqgrmg Get 4,00  off Annika Panelius - puuttuva tuote
      7btj6uup Get 20% off
      7k4gnmpp Get 20% off
      8kqwume6 Get 50% off
      9hwjq58p Get 20% off
      bwcfxjab Get 30% off Discount code for our Netshop: -30%.
      cnxk83bw Get 0% off
      duqgkwd6 Get 25,00  off TS Ale
      ff7huzuc Get 25,00  off TS Ale
      fs52kwmt Get 30% off
      gfwah95b Get 2,00  off Tommy Huynh
      j8bv5whw Get 20% off
      khc3nmkv Get 25% off Alennus uutiskirjeen tilaajille.
      km29va79 Get 25,00  off Ts Ale
      m4qbedjf Get 20% off
      m52krh9c Get 25,00  off TS Ale
      m5sx9sbn Get 20% off